Yhteistyössä

MM uutiset

 

11.7.2017

Jämsänkoskella heitellään MM saapasta.

Jämsänkoskella järjesteään liitosaappaanheiton ja perinnesaappaanheiton MM kilpailut. Kilpailut järjestetään nyt yhdeksättä kertaa. Viime vuoden kilpailut olivat Pieksämäellä ja seitsemän aikaisempaa kertaa kilpailut ovat olleet Leppävirralla. Parhainpina kertoina kilpailut ovat keränneet yli 300 osalistujaa. Leppävirralla heitettiin jo kesäkuun alussa erikoisryhmien ja kehitysvammaisten omat MM kilpailut, joissa oli noin 80 osallistujaa. Vaikka kilpailut ovat kaikille avoimet, niin huippuheitot ovat todella pitkiä, jopa yli 100 metrin kaaria on nähty liitosaappaassa. Lajin maailman ennätyksen omistaa miehissä Leppävirran Urheilijoiden Jukka Vesterinen tuloksella 102,99 ja naisissa saman seuran Pirjo Saukkonen 59,71. Perinnesaapas lentää noin puolet vähemmän. Vaikka huiput heittävät pitkälle, niin kuitenkin tapahtuma on kaikenikäisille ja taitoisille tarkoitettu. Jämsänkoskelle toivotaan paikallisia paljon mukaan, kilpailuissa löytyy sarjoja kaikille ja perhejoukkuekisa antaa koko perheen voimin tulla mukaan Ja osanottomaksut eivät päätä huimaa.

Liitosaappanheiton ja perinnesaappaanheiton MM kilpailut Jämsänkoskella Oinaalan kentällä lauantaina ja sunnuntaina 22-23.7.2017. Alkaen molempina päivinä klo 9.00.

Alla on kisakutsu. Lisätietoa kisoista antaa Suomen Perinneurheiluliiton puheenjohtaja Jorma Rajakannas 040 5287131.

31.5.2017

Liitosaappaanheiton IX ja Normisaappaanheiton II MM- kilpailut

Jämsänkoskella 22-23.7. 2017, alkaen klo 9.00 molempina päivinä

Kilpailupaikka: Oinaalan kenttä

Ohjelma:

Lauantai 22.7 klo 9.00 liitosaappaanheitto.

Sarjat: N/Myl, aikuiset N/M 30-100v, Nuoret N/M 17,19,22v ja harrastesarjat N/M.Lapset T/P 3-15v kahden vuoden välein.

Joukkuekilpailut N/Myl, N/M 30-49v ja yli 50v. Firma MM ja kansainvälinen sekajoukkuekisa.

Sunnuntai 23.7 klo 9.00 Perinnesaapas. Samalla sarjajaolla.

Ilmoittautuminen ennakkoon: Jorma Rajakannas Savonkatu 8A1 79100 Leppävirta. Sähköposti jr.lepu@gmail.com. Puhelin 040 5287131, Tiedustelut Timo Nissinen puhelin 0443287363.

Osanottomaksut 10 euroa yli 17v Lapset yli 9v 7 euroa. Joukkueet kilpasarjoissa 18 euroa ja firmasarjassa 30 euroa.

Maksetaan paikan päällä tai laskulla jälkikäteen ( seurat ja firmat)

Majoitus tarkentuu lähiaikoina. Timo Nissiseltä voi kysyä.

Tervetuloa Jämsänkoskelle.

Järjestää Jämsänkosken Ilves ja Suomen Perinneurheiluliitto

26.1.2016

Liitosaappaanheiton MM- kilpailut Pieksämäelle.

Leppävirralla seitsemän kertaa järjestetyt MM- kilpailut järjestetään tänä vuotena Pieksämäellä. Kahdeksannen kerran pidettävien kisapäivät 11-12.6. Järjestävä seura Leppävirran Urheilijat joutuivat siirtämään kilpailut Pieksämäelle, koska oman kunnan kenttä oli varattu ulkopaikkakuntalaisen jalkapalloseuran turnaukseen. Pieksämäellä heitetään lauantaina liitosaapasta ja sunnuntaina käydään perinnesaappaanheiton MM- kilpailut. Lauantaipäivän ohjelmassa löytyy sarjoja joka lähtöön. Normaalit kilpasarjat ovat nuorille 17,19 ja 22v, N/Myl ja ikäsarjat 30-100 vuotta viiden vuoden välein. Lasten sarjat alkavat 3v ylöspäin kahden vuoden välein. Lisäksi lauantaina heitetään vielä MM mitaleista kaikissa vammaisryhmissä. Lisäksi on vielä perhesarjan joukkuekilpailu, harrastajille on omat sarjat ja lisäksi maahanmuuttajille on vielä oma kilpailu. Liitosaapas lentää tosi pitkälle, sillä maailman ennätys Leppävirran Urheilijoiden Jukka Vesterisellä 102,99 ja naisten ennätys saman seuran Pirjo Saukkosella 57,35. Liitosaapasta voi vapaasti muodoilla perussaappaasta ja parhaiden lentävät saappaat on litistetty aivan litteäksi. Miesten saappaan vähimmäispaino on 800 grammaa ja naisten 600 grammaa. Sunnuntaina heitetään aivan kaupan perussaapasta, joka nykyisin on merkiltään Isäntä saapas. Perinnesaappaan tulokset liikkuvat siinä 40-60 metrin välillä. Liitosaappaanheitossa tehtiin viime vuotena Suomessa 1600 tilastotulosta. Pieksämäelle odotellaan noin 300 heittäjää, jotka tulevat etupäässä Suomesta .Viime vuotena Leppävirralla oli 369 heittäjää kisassa, jotka käytiin kolmena päivänä. Muutenkin Leppävirta kunnostautuu kenttä varauksien suhteen. Seuraavana viikonlopulla Leppävirralla piti olla avoimet TUL:n veteraanien mestaruuskilpailu yleisurheilussa ja yleisten sarjojen ja 17 vuotta ikäluokkien Järvi- Suomen mestaruuskilpailut ja kas kummaa niin sinäkin viikonloppuna kenttä on varattu KuPS:n junioriturnaukselle, Tuollekin kilpailulle seura etsii varapaikkaa, ilmeisesti Suonenjoelta kenttä löytyy. Lisäksi jo seura on siirtänyt kaksi kesän kilpailua Joroisiin. Leppävirran Urheilijat on ehkä Suomen aktiivisin kisajärjestäjä, 2015 vuotena seura järjesti 303 tapahtumaa.

Lisätietoa tapahtumista antaa Jorma Rajakannas 0405287131.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Powered by CMSimple | Kirjaudu sisään